Suomalaiset ovat lukijakansaa – aikakausilehdet pitävät yllä suosiotaan

Suomalaiset ovat lukijakansaa – aikakausilehdet pitävät yllä suosiotaan

Suuri enemmistö suomalaisista, jopa yli 90 %, lukee edelleen viikoittain sanoma- tai aikakauslehtiä. Vaikka mediamaailma onkin ollut suuressa myllerryksessä viime vuosikymmeninä internetin valloittaessa maailmaa, ei painetun sanan lumo ole siltikään hiipunut. Huomattavan suuri osa lukijoista pitää nimenomaan fyysisen lehden lukemisesta , vaikka näköislehtiä ja digitaalisia versioita onkin tarjolla lähes joka lehdellä. Mikä lehtien lukemisessa sitten viehättää ihmisiä vuodesta toiseen?

Painetun sanan jatkuva suosio

Monille meistä lehden lukeminen on lohdullisen tuttu rituaali ja tapa ottaa omaa aikaa arjen keskellä. Olipa kyse sitten joka-aamuisesta sanomalehdestä, tai vaikkapa kerran viikossa ilmestyvästä aikakauslehdestä, mikään älylaitteen ruutu ei korvaa sitä tunnetta, kun saa oikean lehden käteensä. Aikakausimedian mukaan aikakauslehtien lukutapa ei ole muuttunut viime vuosien varrella – yli puolet lukijoista lukee edelleen aikakauslehtensä vain painettuna versiona.

Aikakauslehtien kirjo Suomessa

Suomessa on tarjolla valtava valikoima erilaisia aikakauslehtiä, joista osa voi olla suunnattu vaikkapa tietyn lajin harrastajille, kun taas toiset ovat yleisiä elämäntapalehtiä. Joukosta löytyy myös runsaasti ammattilehtiä, kuten esimerkiksi Suomen lääkärilehti, Opettaja tai Navigator, joka on merialojen ammattilehti. Harrastuksiin liittyviä aikakauslehtiä ovat esimerkiksi Suuri Käsityö, Vapaa-ajan Kalastaja sekä Ilmailu-lehti. Yleisien elämäntapalehtien joukkoon lukeutuu esimerkiksi Image ja Vegaaniliiton julkaisema Vegaia.

Yllä mainitut esimerkit ovat vain murto-osa kaikista lehdistä, joita Suomessa julkaistaan. Jonkin tietyn lehden lukeminen ja tilaaminen on edelleen suosittu tapa saada tietoa ja esimerkiksi kehittää ammattitaitoaan, mikäli kyse on ammattilehdestä, tai vahvistaa tiettyyn ryhmään kuulumisen tunnetta, kuten vaikkapa elämäntapalehden kyseessä ollessa. Harrastajat saavat vinkkejä ja oikein suunnattua mainontaa omanlaisistaan aikakauslehdistä. Jokainen löytää joukosta omannäköisensä lehden, jonka parissa viihtyä.

Aikakauslehtien digitaaliset versiot

Vaikka monet meistä pitävätkin painetun lehden lukemisesta, toki myös aikakauslehdet pysyvät mukana kehityksessä, ja useimmat lehdet julkaisevatkin netissä näköisversion tai digitaalisen lehden. Mitä eroa näillä käsitteillä sitten on? Digitaalisella lehdellä, tai e-lehdellä, viitataan aina sähköisessä muodossa olevaan julkaisuun. Digilehti voi olla esimerkiksi tietokannasta löytyvä lista lehden artikkeleiden sisällöstä, tai painettua lehteä muistuttava julkaisu. Näköislehti taas on tarkka toisinto painetusta lehdestä.

Digilehti ei siis välttämättä tarjoa lukijalle kaikkea painetussa lehdessä olevaa sisältöä, ellei kyse sitten ole näköislehdestä. Tämä voi olla yksi syy, miksi lukija edelleen ostaa tai tilaa fyysisen aikakauslehden, vaikka digilehti voi olla saatavilla ilmaiseksi netissä. Jotkut taas lukevat lehtensä mieluummin netissä muun muassa ympäristösyistä. Voit lukea lisää asiasta artikkelissamme Aikakauslehti – ekologinen valinta? Kuten odottaa saattaa, nuorempi sukupolvi on ottanut digimedian enemmän omakseen.

Aikakauslehdet osana lasten kehitystä

Älylaitteiden aikakautena moni vanhempi on huolissaan siitä, miten jatkuva älypuhelimien ja sosiaalisen median käyttäminen vaikuttaa lapsiin ja nuoriin. Jotkut epäilevät myös todellisten uutisten jäävän somepäivitysten jalkoihin – voit halutessasi lukea lisää aiheesta artikkelissamme Syrjäyttääkö sosiaalinen media varsinaiset uutiset? Huolimatta YouTuben, somen ja pikaviestipalveluiden runsaudesta perinteisellä medialla on kuitenkin edelleen paikkansa myös nuorten keskuudessa: Aikakausmedian mukaan yli puolet lapsista ja nuorista lukee edelleen aikakauslehtiä.

Nuoria on hyvä kannustaa lukemaan ikätasolle sopivia aikakauslehtiä, sillä lukeminen rauhoittaa älylaitteiden stimuloimat aivot, ja nuori saa aikaa käsitellä lukemaansa. Moni valitseekin kirjan tai aikakauslehden viihdykkeeksi ennen nukkumaan menoa, jos päivän aikana on tullut käytettyä digitaalista mediaa. Lasten ja nuorten suosikkilehtiin kuuluvat esimerkiksi vanha kunnon Aku Ankka, alakoululaisille sopiva Koululainen, poikien mieleen oleva Lego Ninjago ja erityisesti tytöille suunnattu Systeri.

Viihteen ja median jatkuva kasvu

Viihteen ja median kulutuksen ennustetaan kasvavan jatkuvasti joka puolella maailmaa, mutta erikoisen vahvaa kasvun ennustetaan olevan kehittyvissä maissa. Esimerkiksi Nigeriassa, Intiassa ja Pakistanissa viihteen kulutukseen käytettävän rahamäärän uskotaan kasvavan valtavasti seuraavan viiden vuoden aikana. Suomessakin kasvu jatkuu, mutta hieman hitaammalla tahdilla. Vaikka vahvinta kasvua odotetaankin virtuaalisen todellisuuden, e-urheilun ja suoratoistopalveluiden saralla, perinteisemmätkin mediat, kuten aikakauslehdet, pitävät pintansa.

Yksilöllisyys on yksi median suurimpia trendejä, ja tämä korostuu esimerkiksi suoratoistopalveluiden käytössä: perinteisen television katsomisen sijaan ihmiset valitsevat itse, mitä haluavat katsoa ja milloin. Näin ollen viihdealan yrittäjille on tärkeää tuntea asiakkaansa, ja tietää mitä heille tulee tarjota. Myös aikakauslehdet erikoistuvat yhä pidemmälle tiettyihin asiakassegmentteihin, mikä antaa niille mahdollisuuden pysyä mukana kovassa kilpailussa viihteen ja media-alan markkinoilla.

Yhteenveto

Suomalaiset ovat nauttineet aikakauslehdistä jo vuosikymmenien ajan, eikä niiden suosiolle näy loppua, vaikka ajat ovat muuttuneet suuresti. Huolimatta nykyajan mediavirrasta, joka meitä ympäröi, monet ihmiset tarttuvat yhä mielellään fyysiseen aikakauslehteen, nostavat jalat sohvapöydälle ja rentoutuvat perinteisen ajanvietteen parissa. Toisaalta etenkin nuorempi sukupolvi on ottanut e-lehdet ja digitaalisissa medioissa luettavat näköislehdet omikseen. Vaikka lukutavat vaihtelevat, lukee suuri enemmistö suomalaisista lehtiä säännöllisesti.

Erikoistuneet aikakauslehdet, kuten esimerkiksi ammattilehdet, harrastus- tai elämäntapalehdet vetoavat suuren massan sijaan tiettyihin ihmisiin. Näin lehdet voivat pysyä mukana median yksilöllisyyttä korostavassa trendissä. Myös lapsille ja nuorille on suunnattu lukuisia eri ikätasoille soveltuvia aikakauslehtiä, jotka erikoistuvat eri kiinnostuksen kohteisiin. Aikakauslehdet pureutuvat monenlaisiin aiheisiin, jotka koskettavat kaikkia – olipa sitten kyse ruoanlaitosta, perheestä, harrastuksista tai arjen haasteista. Ei olekaan ihme, että niiden suosio jatkaa kasvamistaan!