Sanomalehtien eri osiot

Sanomalehtien eri osiot

Sama kaava, eri sisältö

Sanomalehti on joka päivä tai useita kertoja viikossa ilmestyvä lehti, jonka pääasiallinen tarkoitus on välittää ajankohtaisia uutisia lukijoilleen. Uutisten lisäksi sanomalehdistä löytyy yleensä niin viihdeartikkeleita, mainoksia, ilmoituksia kuin urheilu-uutisiakin. Paperisen lehtiversion lisäksi nykypäivänä useista sanomalehdistä julkaistaan myös internetissä näköislehti, ja päivän tärkeimmät uutiset voi lukea yleensä niin ikään toimituksen verkkosivuilta. Suomessa ilmestyy tänä päivänä noin 200 sanomalehteä, jotka ovat levikkinsä puolesta joko valtakunnallisia, maakunnallisia tai paikallisia. Vaikka kaikki sanomalehdet ovat ainutlaatuisia ulkoasultaan ja sisällöltään, noudattavat ne kaikki samantyylistä kaavaa eri osioillaan. Tässä artikkelissa tutustumme sanomalehtien yleisimpiin pääosioihin.

Uutiset

Koska sanomalehden pääasiallinen tavoite on tuoda lukijalleen tietoa ajankohtaisista tapahtumista, on uutisosio yleensä lehden ensimmäinen osio. Uutisosiossa käsitellään lähes poikkeuksetta niin paikallisia, kansallisia kuin kansainvälisiäkin uutisia. Sanomalehdille on ominaista, että lehden etusivulle on aseteltu kaikki päivän polttavimmat uutisotsikot pienine kuvineen. Lehden sisäsivuille mentäessä ovat puolestaan vastassa tavallisesti ensin kyseisen kaupungin paikallisuutiset, jotka käsittelevät nimensä mukaisesti paikkakunnan asukkaille olennaisia asioita. Paikallisten uutisten jälkeen seuraavat kansalliset uutiset, joissa kerrotaan maan sisäisistä ajankohtaisista aiheista ja viimeisenä uutisosiona on tavallisesti kansainväliset uutiset, jossa tuodaan puolestaan esille koko maailman tapahtumia.

Lausunto

Uutisosion jälkeen seuraa tavallisesti lausunto-osio. Tästä osiosta löytyy esimerkiksi erilaiset kolumnit, lehden päätoimittajan kirjoittama pääkirjoitus sekä muita toimittajien ja kirjailijoiden mielipideartikkeleita. Yleensä sanomalehden lausunto-osio on vapaa kaikille, eli kuka tahansa voi kirjoitella lehteen julkaisuja liittyen esimerkiksi kansallisiin tai kansainvälisin kysymyksiin. Osion tarkoitus on saada lukijat kyseenalaistamaan tiettyjä tilanteita ja ajattelemaan uudella tavalla. Lausunto-osiosta löytyy usein toimituksellisia sarjakuvia tai toimituksellinen karikatyyri, joka tunnetaan myös poliittisena sarjakuvana. Poliittiset piirrokset ovat tuttu näky lähes kaikissa lehdissä ja niiden tarkoitus on pyrkiä selittämään monimutkaisia poliittisia tilanteita koomisella tai tunteita herättävällä tavalla.

Urheiluosio

Sanomalehdistä löytyy lähes poikkeuksetta myös urheiluosio, jossa käsitellään niin paikallisia, kansallisia kuin kansainvälisiäkin urheilutapahtumia. Osio voi sisältää uutisia pienistä tapahtumista maailmanluokan urheilukisoihin, sillä tavallisesti artikkeleita löytyy niin paikallisista kisoista ja nuoriso- ja yliopistourheilijoiden saavutuksista kuin esimerkiksi MM-turnauksista ja olympialaisista. Uutiset vaihtelevat luonnollisesti viikonpäivän mukaan, riippuen siitä, mitä lajia uutisoitavat tapahtumat käsittelevät, mutta suurimmat aiheet käsitellään tavallisesti viikonloppuisin ilmestyvissä painoksissa. Toisinaan sanomalehdistä voi lukea muun muassa joukkueraportteja, urheilijoiden elämänkertoja sekä pelitilastoja, ja monet nykypäivän urheilijat antavat mielellään myös haastatteluja lehtiin tukeakseen uraansa ja tehdäkseen omasta nimestään tunnetun.

Viihdeosio

Sanomalehden viihdeosio sisältää nimensä mukaisesti hieman uutisartikkeleita keveämpää sisältöä. Artikkelit keskittyvät tavallisesti kulttuuriin, kuten muun muassa musiikkiin, taiteeseen ja teatteriin. Osiosta löytyy yleensä myös tavallisten kansalaisten empatiaa herättäviä elämäntarinoita, ihmisten sosiaalisiin ongelmiin liittyviä artikkeleita sekä artistien ja taiteilijoiden elämästä kertovia tietopaketteja. Kulttuuritapahtumat ja elokuvateattereiden näytösajat listataan yleensä viihdeosioon ja sieltä löytyy niin ikään horoskoopit, neuvontakolonnit sekä erilaisia pelejä, kuten ristisanatehtäviä ja kryptoja. Viihdeosiosta saattaa löytyä myös vuodenaikaan sopivia ruokareseptejä tai -vinkkejä, ja lähes poikkeuksetta tästä osiosta voi myös löytää tietoa muodin uusimmista suuntauksista ja trendeistä.

Luokiteltu osa

Luokiteltu osio on tarkoitettu lukijoiden hyödyksi ja se onkin yleensä rakenteeltaan hyvin selkeä. Osio sisältää yleensä myynti- ja ostopalstan, johon kuka tahansa voi lähettää oman ilmoituksensa huokeaan hintaan. Luokiteltu osa on mainio paikka mainostaa omia tuotteitaan ja palveluitaan, sillä nykypäivänä oman ilmoituksen saa useimmiten samalla hinnalla näkyville myös internetiin. Osion ilmoitukset ovat tavallisesti niin kutsuttuja pikkuilmoituksia, joihin ei sisälly kuvia; tosin jotkin sanomalehdet mahdollistavat myös pienen kuvan painatuksen ilmoituksen yhteydessä. Ilmoitukset luokitellaan tyypin mukaan, ja yleisimpiä sanomalehtien sivuilla nähtäviä ilmoitustyyppejä ovat autot, työpaikat, vaatteet, ruoka sekä vuokrattavat tilat.

Sanomalehden muita osioita

Sanomalehden etusivu, eli kansi on sen näkyvin ja täten tärkein osa. Se sisältää tärkeimpien uutisotsikoiden lisäksi muun muassa otsikon, päivämäärän, logon, korvan sekä lehden yhteystiedot. Otsikko sijaitsee kannen yläosassa ja se sisältää sanomalehden nimen, logon sekä mahdollisen iskulauseen. Päivämäärä kertoo luonnollisesti lehden julkaisupäivän ja se löytyy yleensä otsikon ala- tai sivuosasta. Korvaosioksi kutsutaan puolestaan kannen mainososiota, joka on tavallisesti aseteltu ylä- ja alaosaan. Korvasta löytyy tietoa eri mainostajien yrityksistä, tuotteista ja palveluista. Lehden yhteystiedot, kuten käyntiosoite, web-osoite sekä puhelinnumero on yleensä asetettu sanomalehden kannen yläosaan.

Sanomalehdestä voi löytyä edellä mainittujen lisäksi myös tietoa muun muassa televisio-ohjelmista ja niiden esitysajoista. Tämä osio on lähes poikkeuksetta asetettu lehden loppusivuille ja sisältää yleensä lyhyitä kuvauksia kaikkein mielenkiintoisimmista tv-ohjelmista ja -elokuvista. Takakanteen on puolestaan usein lisätty tietoa säästä. Sään lämpötiloja ja -ilmiöitä kuvataan yleensä kartan avulla, ja joissakin lehdissä on esillä myös maailman tai Euroopan suurimpien kaupunkien sääennusteet. Lehdestä riippuen voi sanomalehdissä esiintyä niin ikään erilaisia matkailuartikkeleita tai jopa kokonaisia matkustamiseen liittyviä osioita, joissa kerrotaan esimerkiksi tietyistä lomakohteista ja eri maiden kulttuureista sekä annetaan hyödyllisiä vinkkejä matkaan lähtijöille.